Tampere parkrun #18 – 10.2.2018

Tampereen parkrun saavutti 18sta tapahtumakerran ja näin ollen tapahtumassa oli jo mukana ’täysi-ikäisiä parkrunisteja’. Syksystä lähtien olemme pystyneet järjestämään parkrunin keskeytyksettä näissä Tampereen sääolosuhteissakin!

Säästä puheenollen, lauantaina oli vallan erinomainen juoksukeli. Se oli erinomainen toki myös hiihtämiseen tai peräti sen seuraamiseen (Pärmäkosken hiihto samaan aikaan olympialaisissa) ja ehkä tästä syystä 18. parkrun oli tähän mennessä osanottajamäärältään pienin, mutta jälleen tasoltaan laadukas.
Erinomaisessa kelissä lähti 5km lenkille kaikkiaan 27 osallistujaa, mukana jälleen joitakin ensikertalaisia. Mukana oli Ilveksen kannattajaksi tunnistettava brittiläinen juoksija joka ei toisen maamiehensä tavoin kuitenkaan juossut shortseissa. Jo useasti matkan juossut Tobias juoksikin shortseissaan päivän kärkituloksen.

Jaskarit

Sastamalasta paikalle oli saapunut Tarja ja Seppo Jaskari kokemaan juoksutapahtuman tunnelmaa. Ensikertalaiset lähtivät matkaan rauhallisella taktiikalla ja uskoivat tulevansa maaliin sovussa samaan aikaan. Luotto tähän oli niin kova että Tarjalla oli hallussaan juoksun ajan kummankin parkrun koodit.
Jaskarit juoksivat erinomaiset ensikertalaisten ajat ja tästä on hyvä jatkaa seuraaville kerroille. Seppo oli itsekin ajastaan hämmästynyt, juostuaan edellisen kerran noin puoli vuotta sitten.

Jansku ja Tuire.

Jälleen kerran mukana olivat myös Tuire ja Jari-Matti Koskinen. Tuiren loppukiriherkkyys paranee kerta kerralta ja Jari-Matin hymy levenee maaliin tultaessa sitä enemmän. Nyt odotetaan kovasti Jari-Matille uusia juoksukärryjä jotta mies pääsisi toivomaansa vauhdin hurmaan. Tässä voisi olla myös oivallinen auttamisen kohde heille jotka haluaisivat juosta Jari-Matille vauhdin taaten.

Täysi-ikäiset

Täysi-ikäiset parkrunistit Elviira ja Leena Heino

Jos mietit voitko osallistua parkruniin, kun muut osallistujat ovat sitä ja tätä. Katsopa uudestaan yllä olevaa kuvaa Janskusta ja Tuiresta, jotka pyörätuolin kanssa ovat kulkeneet parkrunreitin välillä jopa melkein mutaan juuttuen. Eli siis ei tarvitse miettiä. Tervetuloa mukaan!

Ja on aina yhtä mukavaa kokoontua parkrunin jälkeen Cafe Sanna's kahvilaan lämpimään juttelemaan muiden osallistujien kanssa.

parkrun kahvilla...