Tampere parkrun #51 – 6.10.2018

Syntymäpäivät lähestyvät. Ensi viikolla tulee Tampere parkrunille täyteen 1 kokonainen vuosi. Vaikea sanoa mitä se vastaa ihmisiässä, mutta parkrunikänä se on jo aika paljon ja vuosi on mennyt kuin siivillä. Ja eihän se ole mikään ihme, kun matka on ollut mitä mukavin.

Tänäänkin oli aivan loistava tapahtuma. Vaikka aamu vähän näytti perinteiseltä syyssäältä tuuli ja sade mukaan lukien niin vanha taika piti kutinsa ja lähdön aikaan olikin jo aivan mainiot olosuhteet. Sitä olivat todistamassa 50 osallistujaa ja 10 vapaaehtoista.

Vuoden aikana on tullut kaikkiaan 820 rekisteröitymistä. Kaiken kaikkiaan osallistujia on vuoden aikana ollut mukana 2491. Keskimäärin osallistujia on ollut ~49. Aivan loistava lukema, kun ottaa huomioon talven rospuuttokelit. Kevään ja kesän hienot kelit varmasti myös auttoivat hienon lukeman saavuttamisessa.

Kaikkein pienin osallistumislukema on ollut hiihtoloma aikaan #20 24.2. Silloin oli osallistujia 12 ja vapaaehtoisia 7. Kun tuli verestettyä muistoja niin silloin oli -20c pakkasta ja olympialaisten 50km hiihto. Ei siis ihme, että väkeä ei ollut paikalla tuon enempää :)

Eniten osallistujia oli #26 14.4., jolloin vietettiin kahden veteraaniparkunilaisen syntymäpäiviä. Johannan ja Ullan yhdistetyt synttärit toivat paikalle 112 osallistujaa. Tuo kerta oli sikälikin erityinen, että samalla muistettiin Cass Castleton -parkrunvieraan pojan muistoa.

Tulos mielessä on myös menty kovaa vauhtia eteenpäin. Pitkään kärkipaikkaa piti nuori suunnistajahuippu Mikko Eerola, mutta sitten pikallinen juoksijalegenda Jarkko Järvenpää pistäytyi kesällä laittamaan reittiennätyksen uusiksi. Aika 15:57 saattaa kestää hetken aikaa. Naisten puolella suunnistajat ovat myös näyttäneet tietä ja ennätystä pitää Anni-Maija Fincke ajalla 19:27. Tekemistä on senkin alittamisessa.

Yksi parhaiten mieleen jääneistä kerroista oli parkrun #25 7.4. Tuolloin meillä oli vieraana aiemmin mainittu Cass Castleton ja käytössä vara-varareitti jäisten olosuhteiden takia. Silloin juostiin samaa edestakaista reittiä 3 kertaa liikenneympyrälle ja takaisin. Osallistujienkin mielestä tuo reitti tuntui olevan mieleinen. Katsotaan jos päädytään sitä taas ensi talven aikana käyttämään.

Tampereen kaupunki ansaitsee ehdottomasti myös erityismaininnan, sillä Tampere parkrun on saanut hienosti tukea ja resursseja kaupungilta. Monessako vastaavassa tapahtumassa on kiinteät kyltit reitillä ja vieläpä Stadionin avain käytössä varasto- ja pukuhuonetiloja varten. KIITOS Tampere (ja meidän oma Tapahtumavastaava Johanna).

Paljon on siis vuoden aikana ehtinyt tapahtua. Välillä on tekniikan kanssa ollut ongelmia, joskus on tullut inhimillisiä kömmähdyksiä, mutta aina on saatu osallistujille ajat kohdalleen ja tapahtuma järjestettyä turvallisesti. Koputetaan puuta, että näin jatkuu tulevaisuudessakin.

Eiköhän oteta asiaksi järjestää kaikkien aikojen Tampere parkrun #52 ensi viikolla ja siirretään osallistujaennätys 112 historiaan!

Nähdään 13.10. Ratinanpuistossa!

Tampere parkrun Rocks!

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Next week is Tampere parkrun's 1st birthday!

#51 meanwhile was again a great event. Despite quite typical autumn weather now, our now traditional luck continued and it was a dry and sunny parkrun. There were 50 participants and 10 volunteers.

In the year to date, we've 820 registered runners and all together 2491 participants. On average, we have 49 participants each week. Impressive numbers, especially considering our tough winter conditions. Fantastic spring and summer weather also surely helped the numbers.

The smallest turnout was during winter holiday week, parkrun #20 on Feb 24th, when there were 12 participants and 7 volunteers. It was -20c and many were also following olympic 50km skiing (where Finland took gold).

The largest turnout was for #26 on April 14th, when we also celebrated the birthdays of two of the Tampere parkrun founders. Johanna and Ulla's combined celebrations drew a crowd of 112 participants. That event was also special, as we paid respects to Cass Castleton, record-breaking parkrun tourist, who visited us the previous week, on the first anniversary of his young son's passing.

The course record was long held by elite orienteer Mikko Eerola, until running legend Jarkko Järvenpää set a new record of 15:57 during the summer. It may be a while before that one is beaten. Orienteers have also been record-setters in the female category. International orienteer Anni-Maija Fincke has the current record of 19:27 and that too will be hard to beat.

One of the most memorable events was #25 on April 7th. The aforementioned Cass Castleton was among our visitors and our alternative-alternative route (3 laps to the roundabout and back) came into use due to exceptionally slippy conditions on part of the normal route. Nonetheless this route was very well received. Let's see will it be needed again this winter.

Tampere city deserves special mention, for their fantastic support and resources. How many events are able to have permanent signage as well as use of Ratina stadium's storage space and dressing rooms. BIG thank you to Tampere city (and our own event director Johanna).

So much has happened in just one year. Now and then there've been some technical challenges and human errors, but we've always managed to produce results and events have run safely. Touch wood, that we continue this record.

So let's make next week's 1st birthday Tampere parkrun, #52, the biggest and best yet, and resign the previous attendence record of 112 to the history books!

See you Oct 13th at Ratina park (near Laukonsilta bridge) at 9:30!

Tampere parkrun rocks!