
Kaksi vuotta Tampere parkrunia on takana ja olikin jo korkea aika, että sen aikana saatiin nauttia kaatosateesta. Kirjoittajan muistissa ei ainakaan ole vastaavaa sateenropinaa tapahtuman aikana. Toki sitä ennen ja jälkeen on sadellut, mutta parkrun sääkeiju on aina pitänyt meidät suht kuivina. Syyssateesta huolimatta juhlapäivänä oli hienosti väkeä ilmaantunut paikalle. Jopa paikallisia jäniksiä pomppi runsain joukoin Tampereen Maratonjuoksijoiden mukana lähtöviivalle.

Tampereen kaupunki on tukenut monin tavoin parkrun-tapahtumaa. Isoimpana investointina voidaan pitää Laukonsiltaa, joka saattaa vaikuttaa hiukan massiiviselta sadesuojaksi, mutta pitää kyllä hyvin toimitsijapöydän kuivana. Ikävä kyllä lähtöpaikalla ajanottajat ja polettien jakajat joutuvat edelleen seisomaan sateessa. Myös kääntöpaikalla oltiin säiden armoilla, mutta kuvista ja tunnelmista päätellen siellä oli myös hienot juhlallisuuden järjestetty. Ehkä jossakin vaiheessa saadaan Arboretumin ylle yhtä hieno silta kuin Ratinan suvannon yli eikä sielläkään tarvitse sateessa seisoa.

Kaupungin tukemana saivat osallistujat nauttia Sanna's Cafen herkullisista pullista. Suurkiitos kaupungille sekä kahvilalle, joka on kaksi vuotta ollut tärkeä yhteistyökumppani Tampere parkrunille. Ja kiitos meidän omalle tapahtumavastaavalle Johanna Riipille, joka taikoo parkrunille tällaisia yllätyksiä.
62 osallistujaa ei sade näyttänyt haittaavan. Juuri ennen lähtöä paikalle saapui reittiennätyksen haltija Jarkko, joka tuttuun tapaan ilmestyi jo pian lähdön jälkeen Ratinan sillan alta ensimmäisenä maalisuoralle. Joonas ja Markus tulivat pian sen jälkeen sekä Etienne hyvissä ajoin alle 20min. Heikki myöhästyi rajasta muutamalla sekunnilla, mutta paransi hienosti ennätystään. Ehkä raja alittuu jo ensi kerralla!

Kaiken kaikkiaan uusia ennätyksiä tehtiin 6 kappaletta. Onnittelut kaikille! Onnittelut myös Jukalle, joka sai täyteen 50 parkrunia. Nyt kipin kapin tilaamaan hieno punainen paita!
Sitten lista kiitoksia, joka ei millään tavalla ole kaikenkattava.
Suurkiitokset kääntöpaikan vapaaehtoisille Laralle, Kevinille ja Ninalle. Vaikka sade ropisi niskaan niin he vastaanottivat osallistujia ilmapallojen kera ja hymyt huulilla.

Lähtöalueella Erkki Tiilikka ja Simo Klasila ottivat varmalla kädellä aikoja ja Juha Simola jakoi poletteja vaikka lätäköt kasvoivat jaloissa. Arja Jääskeläinen luki viivakoodeja ja Olli Ström hoiti "hallinnollisia" tehtäviä eli vältteli sadetta parhaansa mukaan. Kuten yleensä Tampere parkrunissa Elviira ja Leena Heino olivat mukana taustajoukoissa varmistamassa, että kaikki menee hyvin ja jopa pukemassa vapaaehtoisia. Kun vielä Anna-Liisa Tiilikka oli takimmaisena varmistamassa ettei kukaan jää reitille niin voiko tapahtuma olla muuta kuin onnistunut.

Ja loppuun kiitos Cristian Cardozolle hienoista kuvista lähtöalueelta sekä statistiikat tapahtumasta:
This week 62 people ran, jogged and walked the course, of whom 13 were first timers and 6 recorded new Personal Bests. Representatives of 6 different clubs took part.
The event was made possible by 11 volunteers:
Olli STRÖM • Nina HAIKONEN • Leena HEINO • Elviira HEINO • Juha SIMOLA • Erkki TIILIKKA • Anna-Liisa TIILIKKA • Kevin HAIKONEN • Lara HAIKONEN • Arja JÄÄSKELÄINEN • Simo KLASILA
Today's full results and a complete event history can be found on the Tampere parkrun Results Page.
The male record is held by Jarkko JÄRVENPÄÄ who recorded a time of 15:57 on 14th July 2018 (event number 39).
The female record is held by Anna HOLLINGSWORTH who recorded a time of 18:18 on 10th August 2019 (event number 95).
The Age Grade course record is held by Jari LEPPIMÄKI who recorded 84.32% (18:23) on 21st July 2018 (event number 40).
Tampere parkrun started on 14th October 2017. Since then 1,179 participants have completed 5,354 parkruns covering a total distance of 26,770 km, including 990 new Personal Bests. A total of 185 individuals have volunteered 978 times.