Vääksyn kanava parkrun #54-58 marraskuu 2019

Rekisteröitymällä on helppo seurata omaa liikkumista

Marraskuun loppuun mennessä Vääksyn kanavan parkrunin oli kotitapahtumakseen rekisteröinyt 228 kuntoilijaa, joista 125 tuli Vääksyn taajamasta. Rekisteröitymällä saa oman henkilökohtaisen viivakoodin, jolla pystyy seuraamaan omaa liikkumista aina lauantai aamuisin. Viivakoodi kertoo montako kertaa olet osallistunut parkruniin ja paljonko olet 5 km matkaan käyttänyt aikaa. Tieto omasta tuloksesta tulee aina tapahtuman jälkeen sähköpostiin sekä tuloksiin, jotka ovat luettavissa www.parkrun.fi/vaaksynkanava -sivuilla. Samalla henkilökohtaisella viivakoodilla pystyy osallistumaan maksuttomiin parkrun-tapahtumiin ympäri maailmaa. Ensi vuonna järjestävien maiden lukumäärä nousee 22:een, kun Hollanti uutena maana tulee mukaan.

Marraskuun alussa tapahtumassa #54 Minna Crewellä tuli 50 kertaa täyteen! Minna on ensimmäinen Vääksyn kanavan parkrunin kautta toimintaan mukaan tullut, joka saavutti virstan pylvään. 50 kertaa parkrunia on ensimmäinen etappi "milestone", jolloin tapahtuman pääjärjestäjä tarjoaa mahdollisuuden lunastaa teknisen urheilupaidan omaksi. Marraskuun lopussa #58 kuntoilitiin jo talvisessa kelissä ja paitakin oli saapunut perille postilakon päätyttyä.

IMG_20191102_10215177234344_557708824775878_2646284163161784320_n

Marraskuun aikana juhlan aihetta on ollut myös muilla kuntoilijoilla. Marraskuun tapahtumissa kuun viimeistä lauantaita lukuunottamatta on tehty useita henkilökohtaisia ennätyksiä. Yksi ennätyksiä marraskuussa tehnyt on vääksyläinen Jere Seppä. Alkukuusta Vääksyn kanavan parkrunissa #54 Jere teki oman ennätyksensä 42.12 ja muutama viikko myöhemmin hänellä tuli 30 parkrunia täyteen. Jere on lauantai aamuisin hyvissä ajoin lähtöpaikalla ja aina valmiina auttamaan järjestelyissä.

74610070_547276815819079_212399378466340864_n77117520_552394055307355_167790735733555200_n

Marraskuun viimeinen parkrun kuntoiltiin jo talvikelissä. Saimme vieraita Moskovasta. Parkrun on tarkoitettu kaikille ja esteetön reitti sopii myös pyörätuolin tai lasten rattaiden kanssa kuljettavaksi. Valitettavasti tällä kertaa keli ei ollut paras mahdollinen kelaukseen ja pehmeä alusta pakotti kuntoilijan seuraamaan tapahtumaa kanavan varrelta. Mielenkiinnolla odotamme tulevaa talvea! Tavoitteena on läpi talven jatkaa kuntoilua aina lauantai aamuisin. Liikutaan kelin mukaan, joten nyt on hyvä aika kaivaa sauvat ja nastakengät esiin!

76905973_557707924775968_8606369473336705024_o78755699_557708794775881_4217289260513886208_n 78504130_557708921442535_861013399499177984_n77013925_557708958109198_2693374798775451648_n

Number of events: 58
Number of runners: 263
Number of runs: 1,442
Number of first finishers: 44
Number of clubs: 28
Number of PBs: 227
Average number of runners per week: 24.9
Average number of runs per runner: 5.5
Biggest Attendance: 53
Average run time: 00:39:01
Total hours run: 0Years 39Days 1Hrs 47Min 53Secs
Total distance run: 7,210km